9. Lehtorinrouva kasukanvalmistajana

Nimi Loimaranta Savitaipaleen kirkon yhteydessä tuo ensimmäiseksi mieleen Viipurin hiippakunnan piispan, Yrjö Loimarannan, joka talvisodan aikana toimitti kirkossa pappisvihkimyksen ja oli mukana useissa sankarihautajaisissa. Hanna Loimarannan, piispan veljen Sakari Loimarannan puolison, käsien jälki on kuitenkin useasti esillä hänen kirkkoon valmistamissaan messukasukoissa. Hänen vaiheistaan ja työstään kertoo taiteiden tohtori Päikki Priha kirjassan Silkkinen Seppele.

Vaikka Hanna Loimaranta ei itse koskaan ominut nimeä tekstiilitaiteilija, teki hän Helsingistä ja myöhemmin vuodesta 1933 Orimattilan kirkkoherranpappilasta käsin monien muiden tehtäviensä ohessa merkittävän elämäntyön kirkkotekstiilien valmistajana. Vankan pohjan tähän antoivat kahden vuoden opiskelu Ateneumissa sekä opintomatkat Ruotsiin, Tanskaan ja Keski-Eurooppaan. Kaiken kaikkiaan hän vuosien 1926-57 kuluessa valmisti 93 messukasukkaa sekä runsaasti alttarivaatteita ja -tekstiilejä.

Lienevätkö Kotimaa-lehdessä vuodesta 1928 alkaen olleet lehtorinrouva Hanna Loimarannan ilmoitukset vaikuttaneet sen, että Savitaipaleen seurakuntakin tilasi häneltä seuraavana vuonna kaksi kasukkaa. Samalla tilattiin häneltä myös kaksi albaa, joista silloin käytettiin nimitystä messupaita.
Sametista valmistetut kasukat ovat muodoltaan ja koristelultaan lähes samanlaiset. Molempien etupuolella on ommeltuna karitsa ja ristilippu. Ehtoollispöytään saapuvalle kuvio kertoo Kristuksesta, Jumalan karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin. Punainen kasukka, liittyy tulen ja veren vertauskuvana toiseen joulupäivään, helluntaihin ja pyhäinpäivään. Sen selkäristi on tehty kukka- ja lehväkoristeisesta nauhasta. Violetti väri on kirkkotekstiileissä odotuksen, valmistautumisen ja katumuksen väri. Tummanviolettia kasukkaa käytetäänkin adventti- ja paastonajan messuissa. Sen selkäristin muodostamassa nauhassakin on ristikuvio.

Piispa Yrjö Loimaranta vihki papeiksi 18.12.1939 Savitaipaleen kirkossa Rauni Ojalan, Yrjö Luukon ja Kalle Tiitisen. Kuvassa Ojala ja Luukko Hanna Loimarannan valmistamissa kasukoissa. Tiitisen kasukka on 1800-luvulta Keski-Euroopasta tuotuja ns. kilpikasukoita ja lienee lainattu jostain lähiseurakunnasta.